Sillä sen valmistukseen käytetään sekä työvoimaa että paljon luonnonvaroja. Pelkästään puuvillaa viljellään yli 100 maassa ja sen viljely kattaa jopa 2,5 % maapallon viljellystä maasta. Viljelykseen tarvitaan paitsi paljon viljelyskelpoista maata, myös vettä. Jos nykyinen vaatteiden kulutuskäyttäytyminen jatkuu samanlaisena on uhkana viljelykelpoisen maan loppuminen. Vaateteollisuuden hiilijalanjälki on iso.

Coocos Dsgn haluaa olla mukana tukemassa kestävää kehitystä: vaatteet valmistetaan lähellä joko Suomessa tai Tallinnassa. Tuotantoprosessi tapahtuu asianmukaisissa, ateljeeompelimon kaltaisissa valmistamoissa, joissa jokainen työntekijä saa asianmukaista palkkaa. Myös kangashankinnoissamme suosimme Euroopassa, lähellä sijaitsevia tehtaita, jossa ympäristö ja eettisyys huomioidaan. Vältämme myös turhien vaatekappaleiden tai kokojen valmistusta, siksi etenevässä määrin toimimme tilausten pohjalta. Jos jokin vaate kiinnostaa ja haluat sen, valmistamme sen Sinulle tilauksesi pohjalta. Useat mallistomme-, erityisesti classics-malliston vaatteet kulkevat sesongista toiseen, haluammekin minkä tahansa Coocos Dsgn-vaatteen kestävän ei vain mallistoissamme vaan myös vaatekaapissasi aikaa ja kulutusta.

Vielä muutama sukupolvi sitten suomalainen omisti vain muutaman vaatekappaleen; arki- ja juhlapuvun. Hyvin hoidetut juhlavaatteet saattoivat jopa siirtyä seuraavalle sukupolvelle perintönä.
Vaurastuminen, kansainvälinen kauppa ja teollisen tuotannon tehostuminen ovat mullistaneet vaatteiden tuotannon ja kuluttamisen. Vaatemarkkinoista on tullut globaaleja ja muodin kierrosta äärimmäisen nopeaa. Valtaosa vaatteista tuotetaan halvan työvoiman maissa. Kaupasta saa muutamalla eurolla vaatekappaleen, jota ei ole tarkoitettukaan kestämään. Tällainen kehitys edesauttaa ilmaston muutosta ja sitä kautta luonnon monimuotoisuuden hupenemista. Haittavaikutuksia ovat myös mahdollinen lapsityövoiman hyväksikäyttö, epäinhimilliset työskentelyolosuhteet sekä elämiseen riittämätön palkkaus.
Uusia vaatteita tarvitaan aina, mutta sinulla kuluttajana on vaikutusvaltaa siihen, miten niitä tuotetaan, jos ostat vähemmän, mutta arvokkaampia ja vastuullisesti tuotettuja vaatteita, se loppupelissä säästää rahaa kuin myös luonnonvaroja enemmän kuin halpa ja huonosti tehty.

Lähde: HS, 3/2020

Shopping Cart
Vieritä ylös